Dipadaba!
Nappasin kopin siis Villesta Melbournessa. Lahdettiin Jouluna lautalla
kohti Tasmaniaa tarkoituksena poimia kirsikoita viimevuotiseen tapaan tutulla
farmilla.
Taseissa kierrettiin muutamia paivia pitkin poikin siel taal
telttaillen, Joulun pyhat kului juttua iskien ja pusikoissa majaillen.
Paadyttiin tutulle farmille 27pva ja muutaman tunnin odottelun jalkeen bossi
paineli paikalle jakaen papereita ja kysellen nimia, tarkastaen listalta etta
kaikki olivat paikalla. Kakkaa tuulettimeen meille, nimiamme ei ollut listalla!
Joku homma oli kussut kun tyon varmisteluja oli tehty jokin aikaa sitten. No
jaahas prkl! Ei muutaku tutuille morot ja hypattiin takaisin autoon, mitas
sitte? Ajettiin Hobartiin ja yovyttiin yo hostellissa netista katellen uusia
suuntia. Paadyttiin ottamaan lautta takaisin Melbourneen, ei mitaan halpaa
hommaa kun on toi autoki.
Molemmilla pyori siis paassa etta mita next ja
mullahan oli tarkotus menna Uuteen-Seelantiin muutenkin tassa kohta. Yovyttiin
teltoissa noin 65km Melbournesta, moottoritien laidalla jossa huoltsikka
lahella (ilmanen suihku). Kelat rullalle ja uutta suunnitelmaa siis. Lahi
kylasta loytyi kirjasto jossa varattiin lennot uudeksi vuodeksi uuteen
seelantiin uudelali laa.
Ongelma numero uno; Auto, siita oli paastava eroon jotenkuten,
kaupat oli mukamas tehty eraalle jaballe mutta 24 tuntia ennen lentoa kuultiin
etta eihan han ostakkaan karrya, shiet hits the fan again!
Laitoin ringalinit
kaverille Milduraan ja sanoin etta tu aamuks lentokentalle ni annan auton
avaimet sulle ja maksa vaikka osamaksulla jotain. Ihmeen kaupat tuli tehtya ja
kaveri oli aamupaivalla lentokentalla ajaen taman 650km matkan Mildurasta,
heitin lapat ja avaimet, seonmoro!
Venattiin kentalla vuoden viimeisena paivana
lentoa NZtaan, lento lahtee 15min ennen vuoden vaihdetta joten rakettien
ampuminen koneessa oli kyseenalaista ja koska turvan tarkastajat kentalla
ottivat rajahteemma mm.
c4/gsm-nmt/dyna-mate poies niin paadyimme vain katselemaan ylailmoista
rakettien pauketta oisen Myllypuron ylla.
Sivustoori Melbournen kentalta:
Onnistuin istumaan purukumiin kaksi (2) kertaa samaisena paivana sen tarttuen
samaan kohtaa hanuriini molemmilla kerroilla.
Kysymys, kuinka harvinaista tama
voikaan olla? Mun mielesta mahdollisuus tahan on ehka yksi miljardeista sadoista.
Onko tasta tehty tutkimusta? Kenen on vastuu? Miksi ihmiset jattavat kaytetyn
kumin lojumaan sinne tanne? Mista purukumi tehdaan? Milla saa kumin pois
housujen perse osuudesta? Hubbabubba xylitol mustanaamio?
Aamulla ensimmainen ensimmaista kaksituhattaneljatoista olimme Uudes
Seelannis. Lensimme etelaiselle saarelle Christchurtziin koska oli tarkoitus
koluta etelaa ekana. CHCHssahan oli pahat maanjaristykset tossa muutama vuosi
sitten ja puoli valtakuntaa taalla mureni maan tasalle. Kaupungin keskuta
muistuttaa isku Mogadishuun leffan kuvaus paikalta.
CHCHn keskustaan on vasatty uusi ostari konteista, cool! |
Kirkkoki o rikki |
Paljon on viella
rakenneltavaa taalla mutta nyt on siis mahollisuus laittaa uutta hienoo
pytinkii pystyy jos jotain positiivista tasta hakee. Kaupunki muuten mun
mielesta aika pieni ja tylsa loppupeleissa mutta taalla ollaan lojuttu nyt pari
viikkoa kun tassa on kaiken nakosta tehtavaa.
Aluksi meinattiin ostaa auto ja
kierrella silla taal Aussi tyyliin mut sit paadyttiin ostamaan fillarit!
Kaytetyt tsyclonit alle ja muutamat sivulaukut loydettiin niihin myos.
Tarkoitus polkee ku kusti mut kulje mukana ei posti. Katotaan miten aijien kay.
Siin ois nyt tarinoit lahiviikoista, lisaa tulee ku paastaan starttaamaan
fillarit kohti vuoria. Kaks kuukautta ois mulla aikaa ennekun taalla alkaa
tislaamossa duunit.
Hipit hip hurraa! Nakemisiin!