Koni nitzi wah ha! ho!
Olen saapunut ensimmaista kertaani Itaisen-Aasian kolkkaan
nimeltaan Nippon. Tama nousevan auringon maaksikin kutsuttu ja jo kauan
haaveilemani saaristo tulee hieman tutummaksi nyt. Kaikkihan tietaa ja tuntee
kylla Nindendo-pelikonsolit , geishat,samurait seka makihyppaajat yms.
katsotaan loydanko mitaan niista...
Lentelin tollaset 25h ja olin perilla Tokiossa. Ensin
Hellsingista Amsterdamiin josta Hongkongiin, sielta sitten viella Tokioon.
Kivaa oli koneissa ja Amsterdamin kentalla sain pummittua ilmaisen olut tuopin.
Joku ilmeisesti oli sen tilannut ja jattanyt juomatta joten tarjoilija kiikutti
sen minulle.
Perilla Tokiossa Naritan kentalla klo 1400 paikkeilla ja ystavalta
saatujen ohjeiden mukaan aloin etsia oikeata junaa lahemmas keskustaa.
Paikallinen numerokin oli tarkoitus hankkia mutta hyvaksyivat vain luottokortin
maksuvalineena joten annoin asian olla.
Junalla puksutin Shibuyain asemalle
josta hetken ihmettelyn jalkeen loysin oikean junan. Reilun tunnin junailun
jalkeen olin oikealla asemalla missa minua oli vastassa Mari (Ei muuten lausuta
Japanian kielella samoin kuin meilla). Kaverin kaveri joka oli saanut
tehtavakseen noukkia tama viikinki asemalta. Mari loysi minut ja hetki viella
odoteltiin yhteista ystavaamme Go-sania. Go tuli suoraan duunista puku paalla
ja heitti ylafemmat, HEY!
Taman Japanialaisen sensein ja yakutsan olin tavannut 2
vuotta sitten Etela-Kiinassa Dalin salaisessa laaksossa ja parinviikon
kaljottelun jalkeen siella meista oli tullut ystavyksia. Kun lahetin kaverille
viestia muutamaviikko sitten etta olisin tulossa niin Go ilmoitti vain
yksinkertaisesti etta tanne vaan ja ala edes suunnittele mitaan, tein tyota
kaskettya (tai olin siis tekematta) eli ilmauduin vain paikalle.
Heitettiin repun romu Marin kampille ja painuttiin
illalliselle. Nyt on ihan heti aluksi ilmoitettava etta huonoa ruokaa en
Japanista loytanyt, kaik oli upeeta mahtavaa!
Naita pienia rafloja oli pitkin
poikin kujia ja katuja, sisaan mahtui about 12 ihmista ja siksi rakastuin heti
ensi silmayksella naihin paikkoihin.
No ei kait siina muutaku Kambai ja
nauttimaan olusista seka kaikenmaailman poperosta Perjantain illan kunniaksi.
Poydassa oli muunmuassa raakaa heppaa valkosipalalla. Ilta jatkuikin suht
railakkaissa merkeissa Marin kampilla missa asui myos 2 poikkarnaa Marin
tyttelin lisaksi.
Jengia tuli lisaa ja pidot parani. Oli niin helvatan hauskaa
etta tiesin heti 6 tunnin jalkeen etta Japani tulee olemaan mahtava maa! Ja
ihmiset etenkin!
Lauantai aamusta polkastiin poikien kanssa fillareilla
paikalliseen nuudeli ravinteliin vetamaan isot kipot nuudelskaa.
Olokin hieman
parani ja fillarointi on aina hauskaa maailman vakirikkaimassa kaupungissa.
Naita ravintoloitakin taalla on oikeasti miljoona ja ihmettelinkin etta miten
loytaa hyvat paikat, vastaus; Kaverit kertoo ja lehdista saa tietoa kanssa.
Gon
kanssa suunnattiin kylille ja pyorittiin monta tuntia jalan pitkin ruuhkaisia
katuja mutta myos hiljennyttiin puistossa ja rukoiltiin jumalilta parempaa
oloa. Ilta alkoi jo hamartaa joten painuttiin syomaan Gosanin suosittelemaan
raflaan.
Hieno mesta jalleen ja ruokailtiin siina noin 3 tuntia turisten ja
sakea horppien. Hauskaa on myos se etta naapureille saa huudella ja tarjoilijat
tulevat kanssa hopottelemaan sita tata. Massut tayna ja oli aika lahtea
kokemaan Tokion yo elama.
Juostiin sateen piiskatessa junalle ja mestoille.
Olikin hieman liian aikaista viella joten paadyttiin reggae henkiseen
pikkumestaan jossa meita palveli ihastuttavat Nepalilais neitoset. Nojattiin
tiskiin ja kiusattiin tyttoja joitakin tunteja(sain muuten pakit silta
toiselta, haha!). Parin kuppilan kautta viella ja oli aika painua taksilla
himaan.
Sunnuntai sama aamunuudeli
operaatio ja hieman lepoa kampan kokolattiamatolla maaten ja hikoillen.
Yht’akkia iltapaivalla paikalle pamahti 10 tyyppia lisaa tuoden juomaa ja
ruokaa. Olikin hauskaa taas ja aterioimisessa meni yli 5 tuntia rupatellen ja
nauraen lahinna minun nuudelinsyonti tavalle ja muulle niin hauskalle kaikelle.
Jotkut puhuivat Lontoota jotkut eivat, mutta olihan meilla tulkkejakin siella.
Tytot hiplasivat meikapojan paasta varpaisiin, milloin ihmetellen hiuksia,
korvia, nenaa tai silmia. Pojat sen sijaan vihasivat sita koska sain kaiken
huomion, hahaa, joskus on sita pullaa mullaki. Hauska ilta jalleen ja vieraat
himoihinsa puolilta oin.
Go lahti illalla takaisin kotikaupunkiinsa Shizuokaan jonne
olisin tuleva Keskiviikkona perassa.
Maanantaina hengailin Marin kanssa
kaupungilla, muun muassa kahvitellen tallaisessa erittain oudossa kafessa. Maid-kafeksi
niita kutsuttiin ja nuoret tytot siella siis heiluivat sisakon-asussa tarjoilee
mita halusit. Extra palveluina esim. puhuminen mita oudoimmista asioista taikka
ketsupilla kirjoittaminen ruokaan outoja juttuja, tasta jotkut jabat siis
innostui ja sai buustia. Hieman hamaraa hommaa mutta huvinsa kullakin.
Akihabaran kaupunginosassa naytti olevan myos
paljon tata anime hulluttelua ja videopeli paikkoja. Yhdessa neli kerroksisessa vanhojen pelien kaupassa
hetki pyorittiin ja itse ihailin vanhoja tilulilu saundeja. Mieleeni palasi
heti nuo lapsuuden 8-bittisen hakkailut jossain syvalla Kymissa.
Tuolta ois
siis vanhoja konsoleja ja peleja saanut yllin kyllin. Illallinen kutsui ja mentiin
Japanilais-Kiinalais ravinteliin naatiskelemaan. Omistaja oli loistoheppu ja
kikkaili koko-ajan jotain, vaanteli tiskirateista origameja yms. Junalla kotiin
ja paata lattiaan, siina oli kodittoman hyva olla.
Tiisdaagenina otetettiin Marin kanssa iisisti ja
tutustuttiin Marin valokuvas projekteihin, taiteilija ei hoppuillut kuten nama
muut... 15 tuntisia toimistopaivia vaantavat hullut, jotka harvasepaiva
hyppelevat metron tai junan alle kun on vahan paasyt tota ressia pukkaamaan.
Loysatkaa sita ravattia prkl! Iisisti mentiin kohti iltaa. Tarkotuksena oli
laittaa dinneri yhdessa ja yllattaa pojat kun ne sielta toimistolta tulisivat
yolla. Paadyttiin tekemaan damplareita ja tomaatti-muna keittoa.
Ei muuta ku
kauppaan ja ostoskassiin tavaraa. Veitsi sankarina aloin pilkkomalla zipulit,
inkivaarit ymz. Kuunneltiin Japanilaista jazzia ja kokkailtiin ku vanha
pariskunta konsanaan. Dumplareita tuli tehtya yli 70 ja niita vaannellessa ilta
meni mukavasti rupatellen ja ihmetellen kuinka rentoa ja hauskaa kokkailu
onkaan.
Pojjaat himaan ja ateroimaan. Kovasti kehuivat ja sanoivat etta meidan
pitas perustaa rafla, njoo noinhan se pitaa sanoakki jos joku vasaa sulle
hienot matot. Skoi-nee, niinku Japskit sanoo..
Mitas sitte, ni Keskiviikko. Alku paivasta pyorin vahan ja
hyorin enemman mutta sitte oliki aika metsastaa luotijuna alle ja kohti
Shizuokaa ison Gn mestoille.
Iltapaivasta olin perilla ja Go paast just
sopivasti toista joten tavarat niiden porukoille ja mummolle morot siin samas.
Iltapalaksi Sussia aidossa susilassa ja taytyy myontaa etta kun kalastus
kaupungista oli kyse ja meri oli 2km paassa niin pakkohan se on uskoa etta taalta
se oikee susi loytyy.
Pari kolme tuntia siina taas meni vetaen suuselit ja
juoden sakea kuten tapana olla. Maailma jotenkin pysahtyy naissa paikoissa.
Mentiin viella kantakuppilan kautta himaan turisemaan ja sitten lattialle
levyksi.
Torstai alkaa teella joten me pojat paineltiin kaupan ja
muiden tavara taydennyksien jalkeen Nissanilla nuudeleille. Nissanin turpo ahdettu
drifter keula kohti vuoria putki syosten tulta ja koska radio oli tehny temput
niin laulettiin klassikoita yhes tuumin.
Ajeltuamme tovi vuorilla paatti Go
painaa Nismon pusikkoon ja oli aika pystyttaa perusleiri karuun luontoon joen
vierustaan. Vanhempana upseerina kaskytin tata kamikazea ja teltta olikin kohta
pystyssa (Tiedan etta ainakin eras tuntemani Jani naurahtaa askeisen luettuaan).
Keskipaivan auringon porotus pisti hikoilemaan ja paadyttiin uimaan seka
kalastamaan omia sussheja tuosta armottomasta joesta. Eika kaytossa ollut perus
vavat eika virveli harvelit vaan kasiharppuuna ja snorkki maski.
Homma toimii
niin etta jokeen lillumaan ja ampuilemaan kaloja siella kauheessa virtauksessa,
hauskaa! Mina perkele en saanut mitaan mutta onneksi G sai lopulta 4 fiskaa.
Takasin leiriin ja kalat tulille.
Naita kaloja ei perattu ja suolaa vaan
pintaan. Taas oli hyvaa ja nyt omistan todennakoisesti jonkun jannan elion tai
loisen sisallani suolistossa.
Iltaa kohti mennaan ja grilli karyaa ja koska
olimme vuoristossa myos wiskia meni jonkin verran. Pari Gn kaveria tuli illalla
kaymaan ja jutustelemaan, muita taalla ei nakynyt.
Perjantaina aamusta annoin irtautumis kaskyn ja lahdettiin
aamutoimien jalkeen takaisin kotia. Lepailtiin paivalla hieman ja suunnattiin
illaksi kaupungille G omaan luukkuun.
Kaytiin muuten Shizuokan museossa missa
oli SUOMI-teemana, naurettiin aulassa ja poistuttiin.
Jalleen aivan loistavaa
aikaa Soju-pullon aaressa siella taalla susiloissa ja rupattelua vahan
kaikille. Hyvana hommana oli etta raflaan voi jattaa oman pullon mika sielta
sitten loytyy kun joskus takaisin tulee. No meilla nyt ei omaa putelia ollut
mutta Gon isukilla sensijaan oli, joten dokailtiin niita pitkin kylia.
Myos
taksi sponssi tuli itse suurmiehelta. Ilta vaihtua aamuksi ja oli aika menna
nukkumaan.
Lauantaina ajeltiin skootterilla viella pikkusia vuoristo
teita ja kylia koluten. Hienoja maisemia loytyi kyl.
Mut mut, mullahan on yolla
lahdossa lento kohti Malesiaa ja siita eteenpain. Oli siis aika lahta vimoselle
safkalle ja ostaa pikajuna lippu Tokion kentalle.
Hei heit ja moro morot
hyvalle ystavalle ja olin junassa. Haikein mielin jatin nousevan auringoin maan
mutta tottatosiaan sinne on paastava uudestaan.
Reilu viikko ei riita mihinkaan
vaikka jotain nyt siinakin ehti. Suomen hintatasoa Japanila on joten rahaakin
menee. Mulla oli tuuria kun tuttuja paikallisa loytyi, mutta muuten olisin
saattanut tulla tehtya hieman eri asioita.
Nyt saastyi ainakin majoitus massit ja parit sakepullot. Ii-nee!
Vaikka Japanissa on paljon vanhaa ja uutta ihan
nahtavyyksien mielessakin, niin skippasin ne aika hyvin. Paasin tekemaan
juttuja jota ilman kalastaja kylan poikaa tuskin tulisi tehtya. Koitan laittaa
paljon kuvia koska tekstia tulisi hieman liikaa jos kaikki tarinat kerron.
Tata kirjoittaessani olen lentsikassa jossain missalie,
mutta puolilta oin jo Australiassa takasin mutta kyla on eri kuin viimeksi.
Katsotaan mita Victorian osavaltiosta loytyy ja paasenko vihdoin farmille
tekemaan miljoona tilia... Seuraavaan
kertaan!
-TOFU BOY
Ps. Menkaa ihmeessa Japanilaan