Ollaan hengissa ja muutenkin kaikki kohdallaan... Inspiraatiota kirjoittamiseen ei juurikaan ole ollut, pahoitteluni.
Tassa teksti minka hataisesti kirjoitin pari viikkoa sitten--->
Ensimmainen kenguru livena luonnossa |
Hellou!
Blogin paivittely on hieman tokkinyt sen myonnan. Syyna tahan ehka se etta
ei kummosempaa kerrottavaa kerry niin nopeasti nyt kun toitakin tulee tehtya ja
arki on taas tosiasia.
On tassa silti jotain muutakin tullu tehtya. Paasiais viikonloppuna lahdin
muiden talon-asukkaiden kanssa pikku camping retkelle pariksi paivaksi.
Vuokrattiin yksi auto lisaa jotta kaikki mahtuu mukaan ja teltta hankittiin
parin jampan kanssa tulevia yopymisia varten. Meita taisi yhteensa lahta 10
talle retkelle ja 3 autollista siis, hyva puoli oli taas siina etta isolla
ryhmalla saatiin jaettua kuluja esim. gasoliinin suhteen. Suuntana oli Perhista
pohjoiseen aina reilun 200km paahan pitkin rannikkoa.
Pysahdeltiin parilla
rannalla ja yovyttiin kahdella eri leirinta-alueella jossa kokkailtiin ja
tutkittiin pusikoita ymparillamme. Hauskaa oli ja itseani piristi se etta paasi
hetkeksi pois naista kaupunki maisemista.
Mitas muuta... Nii ei kait mitaan ihmeempia taalla. Toita, Ruanlaittoa,
paskanjauhantaa ja ihmettelya. Siina paivan tekemiset yleensa on.
Viikonloppuisin kauppareissu ja jotain muuta. Nyt tuli kaytya porukalla
leffassa ja pelattua himassa pokeria poikien kanssa.
Pakko myontaa etta ei oikein ole inspiraatiota kirjoittaa nyttekaan blogia
mutta laitoimpa nyt edes jotain.
Palataan taas astioille kun tulee jotain mieleen.